perjantai 27. marraskuuta 2015

Haastattelu: Mikko Auerniitty

Kuka olet? Mikko Auerniitty, jyväskyläläinen valokuvaaja ja kouluttaja.

Koulutuksesi? Taiteen maisteri

Miten päädyit valokuvaajaksi? Olin varmaan seitsemännellä, kun ostin itselleni kameran. Lukion kolmannella tein päätöksen jättää yliopistoura väliin, ja lähdin opiskelemaan valokuvausta. Sillä tiellä olen edelleen.

Mikä valokuvauksessa on haastavinta? Mielenkiintoisen kuvan tekeminen. Tekniikka ei ole minulle haastavaa, vaan oman näkemyksen läpivieminen.

Entä parasta? Se, kun valokuvaamisesta parhaimmillaan saa aivan hillittömän energiaboostin. Ei tarvitse pariin päivään edes syödä. Myös omien kuvien katselu jälkikäteen: joskus se on aivan katastrofaalista ja joskus mielettömän hauskaa, sillä saatan valita hienoimmiksi kuviksi täysin eri kuvat kuin mitä vuosi sitten olin valinnut.

Lempilinssi? Tällä hetkellä kuvaan eniten Canonin 24mm Tilt-Shiftillä ja 40mm pancakella.

Valokuvaaja, jota seuraat? En seuraa ketään erityistä valokuvaajaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Seuraan gallerioita ja museoita ja sieltä esiin nousevia kuvaajia.

Kumpi mielummin?

Croppi vai täysikokoinen? Täysikokoinen
Studio vai miljöö? Miljöö
Pehmeä vai kova valo? Pehmeä
Kiinteä vai zoom? Kiinteä
High key vai low key? Low key
Laaja vai tele? Laaja
Filmi vai digi? Digi

http://www.auerniitty.com




1 kommentti: